14.12.2015

Kanne ja vastaus Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että hänen vahvistetaan olevan B:n sisarpuoli eli perintökaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettu biologinen perillinen, koska hänellä ja B:llä oli ollut yhteinen biologinen isä D. Asian käsittelyn osalta A vaati, että käräjäoikeus antaisi välitoimenaan määräyksen, jonka mukaan B:stä ruumiinavauksen yhteydessä otettuja kudosnäytteitä voitaisiin käyttää sukulaisuussuhteen selvittämiseksi suoritettavassa oikeusgeneettisessä tutkimuksessa.

C vastusti kannetta ja vaati sen tutkimatta jättämistä tai toissijaisesti hylkäämistä. Hänen mukaansa kanteen tosiasiallisena tavoitteena oli isyyden vahvistaminen D:n ja B:n välille. Isyyden selvittäminen oli muotoiltu ikään kuin osaksi A:n sukulaisuusaseman selvittämistä ja todistelua, mutta näin ei voitu kiertää asian todellista luonnetta. A:lla ei ollut asiavaltuutta eikä kanneoikeutta. Laki ei toisaalta antanut tuomioistuimelle oikeutta määrätä B:n kudosnäytteitä käytettäväksi A:n aseman selvittämiseen ilman C:n suostumusta.

Käräjäoikeuden päätös 6.6.2011

Käräjäoikeus ratkaisi C:n oikeudenkäyntiväitteen asianosaisten suostumuksen mukaisesti erikseen kirjallisen valmistelun perusteella.

Käräjäoikeus totesi, että kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen ajaminen oli sinänsä sallittua ja että kysymys ei ollut isyyslain mukaisesta vahvistuskanteesta.

Kysymys oli kuitenkin perittävän B:n eikä A:n oman perheoikeudellisen aseman muuttamisesta. Edes B itse ei olisi ottolapsisuhteen voimassa ollessa voinut ajaa D:n isyyden vahvistamista koskevaa kannetta, eikä A:lla B:n perillisenä voinut olla oikeutta sellaisen kanteen ajamiseen tämän kuoleman jälkeen. A:lla ei siten ollut oikeutta eli asialegitimaatiota ajaa asianosaisena omissa nimissään kanteessa tarkoitettua vaatimusta.

Ottolapsisuhteen vahvistamista koskeva kihlakunnanoikeuden päätös oli toisaalta perillisiä sitova, minkä vuoksi myös mainitun ratkaisun oikeusvoimavaikutus esti kanteen tutkimisen. Kanteen tutkiminen merkitsisi käytännössä puuttumista perittävän vahvistettuun ottolapsisuhteeseen ja perittävän perheoikeudellisen aseman selvittämistä isyyslain kaltaisessa menettelyssä, jossa kanne voisi johtaa tosiasiassa ottolapsisuhteen purkamiseen ja isyyden vahvistamiseen rinnastuvaan lopputulokseen.

Käräjäoikeus katsoi vielä, että kanteen tutkimatta jättäminen ei ollut ristiriidassa omaisuuden suojaa ja oikeusturvaa koskevien perustuslain tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen säännösten kanssa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Korhola.

Kouvolan hovioikeuden päätös 18.1.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kanteen tutkimatta jättämisestä kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen.

Hovioikeus katsoi, että A:lla oli sinänsä ollut asiavaltuus nostaa perillisaseman vahvistamista koskeva kanne toista kuolinpesän osakasta C:tä vastaan. Koska kanteen menestyminen ja väitetyn perillisaseman vahvistaminen edellytti kuitenkin käytännössä D:n ja B:n välisen biologisen isä‒poika-suhteen vahvistamista, kysymys oli siitä, oliko A:lla oikeus tällaisen kanteen nostamiseen.

Toisin kuin käräjäoikeus oli katsonut, D:n biologisen isyyden vahvistamiselle ei olisi hovioikeuden mukaan B:n elinaikana ollut ottolapsisuhteesta johtuvaa estettä. Isyyslain 22 §:n mukaan oikeus isyyden vahvistamista koskevan kanteen ajamiseen kuului kuitenkin vain lapselle ja eräissä tapauksissa miehelle. A:lla ei siten olisi B:n elinaikanakaan ollut oikeutta tällaisen kanteen nostamiseen. Hän ei voinut saada pelkästään D:n ja B:n kuoleman johdosta parempaa oikeutta biologisen isä‒lapsi-suhteen vahvistamista tosiasiassa edellyttävän kanteen nostamiseen. Isyyskannetta ei voitu toisaalta myöskään isyyslain 23 §:n mukaan nostaa, jos lapsi oli kuollut.

Hovioikeus katsoi näin ollen, että isyyslain ja sen voimaanpanosta annetun lain säännökset estivät sanamuotonsa mukaisesti sovellettuina ja lain tarkoitus huomioon ottaen D:n ja B:n välisen biologisen isä‒lapsi-suhteen vahvistamista edellyttävän kanteen nostamisen. Perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen säännösten sekä niiden soveltamiskäytännön huomioon ottaminen ei myöskään antanut aihetta tulkita säännöksiä toisin.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi A:n valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Markku Almgrén ja Lea Nousiainen. Esittelijä Anne Miettinen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:n vanhemmat D ja E ovat ottaneet avioliiton ulkopuolella syntyneen B:n vuonna 1956 ottolapsekseen. Vuosina 1996 ja 2005 kuolleiden D:n ja E:n jäämistö on jaettu A:n ja B:n kesken. B on kuollut puolisotta ja rintaperillisittä 1.1.2007 ja hänen biologinen äitinsä pian hänen jälkeensä. C puolestaan on B:n sisarpuoli, koska hänellä oli sama äiti kuin B:llä.

2. A ja C ovat B:n kuolinpesän ainoat osakkaat. A:n perintöosuus B:n jälkeen rajoittuu perintöön sovellettavan lain mukaan B:n ottovanhemmiltaan D:ltä ja E:ltä perimään omaisuuteen tai sen arvoon. B:n muun omaisuuden perii yksin C.

3. A on B:n jälkeen toimitetun perinnönjaon yhteydessä esittänyt, että hänen isänsä D oli myös B:n biologinen isä. A on vaatinut, että B:n kuolinpesään määrätyn pesänjakajan tulee antaa suostumus B:n kudosnäytteiden käyttöön sukulaisuussuhteen määritystä varten, koska C ei pesän toisena osakkaana ollut A:n pyyntöön suostunut. Pesänjakaja on asiaa koskevassa ratkaisussaan katsonut, ettei sukulaisuussuhteen määrittäminen kuulu hänen toimivaltuuksiinsa, ja kehottanut A:ta saattamaan asian määräajassa tuomioistuimen ratkaistavaksi uhalla, että jakotoimitusta muutoin jatketaan edellä kohdissa 1 ja 2 todetuin tavoin jo vahvistettujen perillisasemien perusteella.

4. A on käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessa, jossa vastaajana on C, vaatinut sen vahvistamista, että hän on B:n perintökaaren 2 luvun 2 §:n tarkoittama biologinen perillinen eli sisarpuoli, koska hänellä ja B:llä oli yhteinen biologinen isä, D. Lisäksi A on vaatinut käräjäoikeutta välitoimena määräämään, että B:n kudosnäytteitä saadaan käyttää oikeusgeneettisessä tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on selvittää, oliko D B:n biologinen isä ja B siten A:n sisarpuoli.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko A:n kanne ja sen perusteeksi esitetty väite B:n ja D:n biologisesta sukulaisuussuhteesta tutkia.

Vahvistuskanteen tutkimisen yleiset prosessuaaliset edellytykset

6. Vahvistuskanteella vaaditaan sen vahvistamista, että tietty oikeussuhde on tai ei ole olemassa. Tässä tapauksessa A pyrkii saamaan tuomioistuimen vahvistuksen perillisasemalleen B:n jälkeen eli sille, että hän on biologista sukua edesmenneelle B:lle. Kuten käräjäoikeus on todennut, kysymyksessä ei ole isyyslaissa (700/1975) tarkoitettu kanne isyyden vahvistamiseksi: A:n kannevaatimus koskee yksinomaan hänen perintöoikeudellisen asemansa vahvistamista B:n kuolinpesässä. Tällaiset perillisaseman selvittämistä koskevat vahvistuskanteet on oikeuskäytännössä lähtökohtaisesti katsottu sinänsä sallituiksi (ks. KKO 1979 II 89 ja 1984 II 41).

7. Kanteen menestyessä B:n jäämistö olisi jaettava perintökaaren 2 luvun 2 §:n mukaan perittävän kahden sisarpuolen kesken. A perisi tällöin jäämistöstä suuremman osan kuin hän perii yksinomaan vanhempiensa ja B:n ottolapsisuhteen perusteella. A:lla on siten asiassa kanteensa tutkimisen edellyttämä asiavaltuus sekä riittävä vahvistusintressi ja oikeussuojan tarve. C on toisaalta B:n kuolinpesän toisena osakkaana oikea henkilö vastaamaan kanteeseen.

8. Myöskään estettä erillisen kanteen nostamiseen perinnönjakoon liittyvistä kysymyksistä kesken pesänjakajan vastuulla olevan toimitusjaon ei ole (ks. KKO 1983 II 143 ja KKO 1992:94). Kannevaatimuksen tutkimiselle ei näistä syistä ole estettä myöskään jäämistöoikeudellisen selvitysmenettelyn näkökulmasta.

Perheoikeudellisen statuksen vahvistamisen edellytykset perillisaseman vahvistamista koskevan kanteen esikysymyksenä

9. Kuitenkin tässä tapauksessa A:n kanneperusteen tutkiminen ja hyväksyminen merkitsisi tosiasiassa D:n ja B:n välisen biologisen isä‒lapsi-suhteen toteamista. A ei olisi voinut nostaa isyyslaissa (700/1975) tarkoitettua kannetta D:n isyyden vahvistamiseksi D:n ja B:n eläessä, eikä A:lla ole isyyslain mukaan kanneoikeutta näiden kuoltuakaan. Kuolleen miehen ja kuolleen lapsen oikeudenomistajilla ei ole oikeutta isyyden vahvistamista koskevan kanteen nostamiseen myöskään 1.1.2016 voimaan tulevan uuden isyyslain (11/2015) mukaan. Kysymys on siten tässä asiassa lisäksi siitä, voiko kysymys D:n ja B:n biologisesta sukulaisuussuhteesta tulla tutkituksi perillisaseman vahvistamista koskevan kanteen yhteydessä esikysymyksenä.

10. Isyyslaissa, perintökaaressa tai muuallakaan lainsäädännössä ei oteta nimenomaisesti kantaa tähän kysymykseen. Tämän vuoksi kysymystä on Suomessa arvioitava niiden säännösten pohjalta, jotka koskevat perintöoikeudellisen järjestelmän perusteena olevien sukulaisuussuhteiden vahvistamismenettelyä.

11. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen ja hänen biologisen isänsä välisen sukulaisuussuhteen vahvistaminen ei ollut pääsäännön mukaan mahdollista ennen isyyslain (700/1975) säätämistä, ellei mies vapaaehtoisesti tunnustanut lasta omakseen. Jos sukulaisuussuhdetta isään ei ollut vahvistettu, avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella ei vastaavasti ollut oikeutta periä miestä eikä tämän sukulaisia. Perintökaaren 2 luvun 4 §:ssä säädetystä kuitenkin seurasi, että tällaisella lapsella oli mahdollisuus vaatia kanteella vahvistettavaksi perintöoikeus mieheen ja tämän sukulaisiin nähden väittämällä ja näyttämällä, että hän oli vanhempiensa niin sanottu kihlalapsi tai että hänet oli siitetty äitinsä väkisinmakaamisen yhteydessä (KKO 1971 II 40, KKO 1979 II 89 ja KKO 1984 II 41).

12. Isyyslailla (700/1975) ja muulla niin ikään 1.10.1976 voimaan tulleella lapsia koskevalla lainsäädännöllä oli tarkoitus saattaa kaikki lapset syntyperästä riippumatta samaan asemaan. Isyyslakiin otettiin muun muassa säännökset avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen ja hänen isäkseen väitetyn miehen välisen sukulaisuussuhteen selvittämisestä, toteamisesta ja vahvistamisesta sekä näihin liittyvistä menettelyistä. Perintökaaresta puolestaan kumottiin erityissäännökset, jotka koskivat avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeudellista asemaa. Perintökaaren 2 luvun 4 § kumottiin yhtä aikaa isyyslain kanssa voimaan tulleella lailla 710/1975. Sen siirtymäsäännöksen mukaan avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, joka oli saavuttanut perintöoikeuden isänsä jälkeen jo kumottavan lain nojalla, saattoi edelleen vedota oikeuteensa lainsäädännön muuttumisesta huolimatta. Avioliiton ulkopuolella ennen isyyslain voimaantuloa syntyneiden lasten perintöoikeuteen ei säädetty muuta poikkeusta, joten tällaisiin lapsiin alettiin soveltaa perintökaaren mukaista perimysjärjestystä samalla tavalla kuin isyyslain voimaantulon jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin ja aviolapsiin.

13. Isyyslain säätämistä ja perintökaaren muuttamista koskevassa lainvalmistelussa (HE 90/1974 vp s. 66 - 68) todettiin, että avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella ja hänen jälkeläisillään tuli olemaan yhtäläinen perintöoikeus isäänsä ja isänpuoleisiin sukulaisiin nähden kuin aviolapsella ja että näillä sukulaisilla vuorostaan oli oikeus periä lapsi ja tämän jälkeläiset. Perintöoikeudellisten suhteiden syntymisen edellytyksenä oli kuitenkin, että lapsen sukulaisuussuhde isään nähden olisi sitovasti vahvistettu. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeudellista asemaa arvioitaessa isyyden vahvistaminen oli siis asetettava perintöoikeuden välttämättömäksi edellytykseksi, ja tällaiselle lapselle ehdotettu yhtäläinen perintöoikeus edellytti, että isyys vahvistettaisiin ehdotetun isyyslain mukaisessa järjestyksessä. Tähän liittyen esitöissä todettiin muun ohella, ettei perintöoikeudellisten suhteiden voimaansaattaminen olisi mahdollista, jos lapsi on kuollut.

14. Korkein oikeus katsoo edellä kerrotun lainsäädännön ja sitä koskevien esityölausumien osoittavan, että kysymys miehen ja lapsen välisestä biologisesta sukulaisuussuhteesta on tarkoitettu ratkaistavan yksinomaan isyyslaissa säädetyssä menettelyssä ja siihen liittyvin, muun muassa kanneoikeutta koskevin edellytyksin. Tämä merkitsee sitä, että muotoamiskannetta, jolla tavoitellaan muutosta miehen ja lapsen välisessä perheoikeudellisessa statuksessa, voidaan ajaa vain niissä tilanteissa, joissa isyyslaki sen nimenomaisesti sallii, ja että kanteen voivat nostaa vain siihen isyyslain mukaan oikeutetut. Niin kuin isyyslain säätämistä ja perintökaaren muuttamista koskevissa esitöissä (edellä kohta 13) on todettu, myös perintöoikeudellisen aseman vahvistaminen edellyttää sukulaisuussuhteen vahvistamista nimenomaan isyyslain mukaisessa järjestyksessä. Isän ja lapsen välistä biologista suhdetta ei siten voida vaatia vahvistettavaksi esimerkiksi esikysymyksenä perintöoikeudellisen aseman selvittämiseksi muussa kuin isyyslaissa säädetyssä järjestyksessä eikä näin ollen myöskään riippumatta niistä prosessuaalisista edellytyksistä, joista isyyslaissa on tällaisen kysymyksen tutkimiselle säädetty.

15. D ja B eivät olleet eläessään ryhtyneet heidän käytettävissään olleisiin toimenpiteisiin mahdollisen biologisen suhteensa selvittämiseksi ja vahvistamiseksi. A:n kannevaatimus hänen perillisasemansa vahvistamisesta edellyttäisi tämän suhteen vahvistamista tuon kannevaatimuksen esikysymyksenä. Kohdassa 14 mainituista syistä tätä kysymystä ei kuitenkaan voida tässä yhteydessä tutkia.

Perus- ja ihmisoikeuksien asettamat vaatimukset kanneperusteen tutkimiselle

16. Tuomioistuinten on Suomen perustuslain 22 §:n mukaan turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä on useimmiten saavutettavissa tulkitsemalla lain säännöksiä perustuslainmukaisesti tai perusoikeusmyönteisellä tavalla. Viime kädessä kysymys on kuitenkin lain säännösten soveltamatta jättämisestä. Tämä ilmenee perustuslain 106 §:stä, jonka mukaan, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Perustuslain 106 §:n soveltamisen edellytyksenä on, että lain säännöksen ristiriita perustuslain kanssa on selvä ja riidaton ja siksi helposti havaittavissa eikä esimerkiksi oikeudellisena kysymyksenä tulkinnanvarainen (HE 1/1998 vp s. 164 ja PeVM 10/1998 vp s. 31).

17. A on vedonnut kanteensa ja sen perusteen tutkimisen puolesta vielä Korkeimmassa oikeudessakin siihen, että hänen B:n kuollessa konkretisoitunut perintöoikeutensa nauttisi perustuslain 15 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitettua omaisuuden suojaa. Hänen käsityksensä mukaan kanteen tutkimatta jättäminen loukkaisi myös perustuslain 21 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua oikeutta päästä tuomioistuimeen ja saada asiansa käsitellyksi oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä.

18. A:n kannetta on siten vielä tarkasteltava suhteessa mainittujen perus- ja ihmisoikeuksien sisältöön sen toteamiseksi, edellyttääkö näiden oikeuksien toteuttaminen kanneperusteena olevan isyyskysymyksen selvittämistä vireillä olevan perinnönjaon yhteydessä huolimatta siitä, mitä edellä kohdissa 14 ja 15 on todettu isyyskysymyksen käsittelemisestä yksinomaan isyyslaissa säädetyssä menettelyssä.

19. A on sinänsä B:n perillinen jutun lopputuloksesta riippumatta. Vaikka hänen riidaton ja pesänjakajankin toteama perintöoikeutensa nauttii perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettua omaisuuden suojaa, tällä itselleen paremman perillisaseman vahvistamista koskevalla kanteellaan A tavoittelee nykyistä suurempaa osuutta B:n jäämistöstä. A:n vaatimus lisäperinnön saamisesta ei kuitenkaan nojaudu sellaisiin perusteltuihin ja Suomen lainsäädäntöön perustuviin odotuksiin, että se Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan nauttisi omaisuuden suojaa (Fabris v. Ranska 7.2.2013, kohta 50). Perillisasemaa koskevalla vaatimuksella ei voida katsoa olevan vallitsevissa olosuhteissa riittävää yhteyttä myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taattuun perhe-elämän suojaan (Haas v. Alankomaat 13.1.2004, kohta 43). Ratkaisussa Menéndez García v. Espanja 5.5.2009 ihmisoikeustuomioistuin piti valitusta ilmeisen perusteettomana yksityiselämän loukkausta koskevilta osin tilanteessa, jossa valittaja ei ollut saanut vahvistetuksi biologista sukulaisuussuhdetta isänsä ja tämän väitetyn isän välillä.

20. Perustuslain 21 §:n soveltamisen kannalta kysymys on siitä, loukkaako isyyskysymyksen selvittämättä jättäminen A:n oikeutta esittää riita-asiassa väitteidensä tueksi todistelua ja saada tuomioistuimesta asiallinen vastaus oikeusjärjestyksen sallimaan vaatimukseensa. Pääsy tuomioistuimeen on osa sanotussa perustuslain säännöksessä tarkoitettua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, jota turvaa myös ihmisoikeussopimuksen 6 artikla.

21. Ihmisoikeustuomioistuin on käsitellyt väitteitä mainitun 6 artiklan loukkaamisesta useissa ratkaisuissaan ja todennut, ettei pääsy tuomioistuimeen ollut ehdoton oikeus vaan että artikla salli myös sen rajoittamisen. Valtiolla oli tällöin tietty harkintamarginaali. Pääsyä tuomioistuimeen ei kuitenkaan saanut rajoittaa sillä tavoin ja siihen määrään, että se merkitsi puuttumista tuon oikeuden olennaiseen sisältöön. Rajoituksilla tuli olla hyväksyttävät tavoitteet, ja käytettyjen keinojen tuli olla oikeassa suhteessa tavoitteisiin. Artiklaa rikottiin, jos sääntely ei edistänyt oikeusvarmuutta ja asianmukaista oikeudenhoitoa vaan pelkästään esti asianosaisia saamasta asiaratkaisua riitaansa (esim. Freitag v. Saksa 19.7.2007 ja Kemp ym. v. Luxemburg 24.4.2008).

22. Kuten edellä kohdassa 19 on mainittu, ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut tapauksessa Menéndez García v. Espanja 5.5.2009 antamassaan päätöksessä tilannetta, jossa valittajan vaatimus hänen isänsä ja tämän väitetyn isän biologisen sukulaisuussuhteen vahvistamisesta oli jätetty tutkimatta. Tuomioistuin totesi jäsenvaltioilla olevan harkintavaltaa sen suhteen, miten vahvistuskanteen ajamiseen oikeutettujen piiriä voidaan eri intressien huomioon ottamiseksi rajoittaa biologisen polveutumisen selvittämistä koskevissa asioissa. Sen vuoksi ja koska valittajaa koskevat päätökset eivät olleet mielivaltaisia eivätkä puutteellisesti perusteltuja, väitteet ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan loukkaamisesta olivat ilmeisen perusteettomia.

23. Korkein oikeus katsoo, että edellä kohdassa 14 selostetulle lainsäädäntöratkaisulle, jossa kysymys miehen ja lapsen välisestä biologisesta sukulaisuussuhteesta on tarkoitettu ratkaistavan yksinomaan isyyslaissa säädetyssä menettelyssä ja siihen liittyvin edellytyksin, on ollut painavat perusteet. Vaikka ratkaisu johtaakin A:n esittämän kanneperusteen selvittämättä jättämiseen, tämä lopputulos turvaa toisaalta yleistä oikeusvarmuutta sekä intressiä kuolleiden ja heidän yksityiselämänsä suojan kunnioittamiseen. Näistä syistä jutun lopputuloksen ei voida katsoa rajoittavan A:n pääsyä tuomioistuimeen tai loukkaavan muutoin hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

24. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n vetoamien perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen anna aihetta kohdassa 23 esitettyjen johtopäätösten sivuuttamiseen perustuslain 106 §:n nojalla.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

25. Korkein oikeus katsoo edellä lausutuilla perusteilla, että A:n kanne on tullut jättää tutkimatta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Soile Poutiainen, Jukka Sippo, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Tommi Vuorialho.